se on tavallisen kokoinen, vaatimattomasti sisustettu sali, jonka yhdellä seinällä riippuu niitä seppeleitä ja nauhoja, joita hän näyttämöllä on saanut vastaanottaa ihailevalta yleisöltä. niitä käännellessäni tulee rouva canth itse sisään. istuttuamme käyn heti kohta kiinni asiaan. sallikaa minun kysyä, sanon minä, eikö välinne »uuden savon» sanomalehden kanssa ole jotenkuten kireä? kuinka niin? kysyy hän kummastellen. minä vain ajattelen siksi, kun se on laskenut ilmoille tuon uutisen siitä, että muka kirjoittaisitte ruotsinkielellä. mukako? kyllä se on aivan totta. ettäkö siis todellakin olisitte muuttanut kielenne? toistaiseksi olen. miksi se sitten teitä niin kummastuttaa? minä en osannut tehdä selkoa tunteistani, mutta pyysin kuitenkin saada tietää, mitkä syyt olivat vaikuttaneet tähän mielestäni vähän odottamattomaan muutokseen. minä kirjoitan niin siksi, että se huvittaa minua. minä olen saanut kasvatukseni ruotsinkielellä ja minä tahdoin nyt koettaa, enkö voisi sillä kielellä kirjoittaakin? no, ja kuinka se käy? olen liian likeinen sitä arvostelemaan; saattehan sen sitten itse päättää, kun teokseni on valmis. ettekö suvaitsisi kertoa minulle sen sisältöä? kirjailija kertoi minulle hyväntahtoisesti uuden draamansa sisällön. en tahdo siitä kuitenkaan nyt tehdä sen tarkempaa selkoa kuin että se käsittelee aviollisia suhteita ja päättyy siihen, että nuori rouva myrkyttää miehensä. aihe on jännittävä ja kaikesta päättäen tulee käsittelykin vastaamaan sisältöä. muttaniin, minun teki mieleni saada vielä syvempiä syitä siihen, miksi meidän yhteinen äidinkielemme on saanut väistyä »toisen kotimaisen kielen» tieltä. eikö siinä ole jo kylliksi, kun minä sanon, että minua huvittaa kirjoittaa ruotsiksi! mutta kun rouva canth on avonainen ja pelkäämätön, niin kävi jatketusta keskustelustamme kuitenkin selville, että hänellä oli muitakin syitä, jotka tähän muutokseen olivat vaikuttaneet. tuntui siltä kuin eivät hänen tunteensa suomalaista teatteria kohtaan olisi olleet oikein suosiolliset ja kuin häneenkin olisi epämiellyttävästi vaikuttanut se kohtelu, joka siellä oli tullut m.m. hra v. numersin osaksi. omasta puolestaan näkyy rouva canthilla olevan yhtä ja toista tätä kotimaista taidelaitostamme vastaan. hän viittasi m.m. siihen kohtaloon, joka oli tullut hänen näytelmänsä »kovan onnen lapsia» osaksi, joka ensimmäisen näytäntöillan jälkeen katosi näyttämöltä ilman mitään selityksiä syistä. se oli sitä kummallisempaa, kun teatteri oli sittemmin näytellyt aivan yhtä karkeakuorisia näytelmiä, esim. therese raquinin. mutta ehkä oli teatterin pakko valtiollisista syistä pyyhkiä pois teidän radikaalinen kappaleenne ohjelmastaan? huomautin minä. miksi sama kappale katsottiin voitavan esittää uudenmaan pataljoonan julkisissa seuranäytelmissä, joista sanomalehdissäkin puhuttiin? sitähän en minä tiennyt. ja sitäpaitsi, sanoi rouva canth, vähän kiivastuen, on minua loukannut se tapa, millä minua ovat kohdelleet muutamain teatterin kanssa hyvin likeisten sanomalehtien arvostelijat. minä en enää voi kauemmin kärsiä sitä enkä tahdo tulla millään tavalla heidän kanssaan tekemisiin. yksinomaan sille teatterille, jonka näkyy olevan pakko ottaa huomioon u.s:nlaisen lehden surullisesti tunnettuja arvostelijoita, joista m.m. eräs on julistanut sopimattomaksi »papin perheen» esittämisen kansan näytäntönäja teatteri näkyy tätä kieltoa totelleenei minun tee mieli kirjoittaa. en minäkään ikääni kaikkea jaksa olla heidän hammasteltavanaan. tekee minunkin mieleni kääntyä yleisön puoleen, joka on osoittanut minua paremmin ymmärtävänsä ja voivansa kirjailijaa hellemmin ja hienommin kohdella. minkä yleisön puoleen aiotte kääntyä sitten? minä tarkoitan: mihin teatteriin? ruotsalaiseen. syntyi hetken äänettömyys. minä katselin häntä epäilevästi hymyillen. ehkä te sittenkin teette pilaa? te ette kirjoita ruotsinkielellä? no hyvänen aika! nauroi puhuteltavani. te näkyisitte toivovan, etten kirjoittaisi ruotsiksi. mutta miksi en sitä tekisi? niinkuin jo sanoin, ei itse kieli tee esteitä. ja sitten sopii se itse aiheeseenikin, sillä minä kuvaan uudessa näytelmässäni ruotsia puhuvaa herrassäätyämme. jos ette usko, niin katsokaa! ja hän haki kirjoituspöydältään käsikirjoituksensa, joka oli kuin olikinruotsinkielinen. mutta oletteko ajatellut seurauksia? kysyin. minä vähät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat. minä olen vapaa ja kenestäkään riippumaton. tietysti tullaan nyt huutamaan, että olen puolueeni pettänyt, että olen liitossa viikinkien kanssa y.m.s. mutta kyllä ääntä maailmaan mahtuu! ja syy lisäksi, miksi kirjoitan ruotsiksi, on vielä se, että kun fennomaniaa on aina käytetty usutusvälikappaleena, agitatsionikeinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut sen kannen alle, tahdon minä näyttää, etten siitä vähääkään välitä