täydellinen hämmennys on ainoa, mistä pitkään aikaan pääsee selville. lähempänä tosin on tulisessa vauhdissa kirmaisevia pyöriä, edestakaisin survovia silintereitä, ylös nousevia ja alas laskevia pistonkeja. etäämpää ei näe muuta kuin täydellisen sekasorron kiiltävää terästä ja välkkyvää vaskea. maiseman puut katoavat, ja sieltä kaukaa siintää maiseman metsä, jonka yksityiskohtia pitäisi kiikarilla katsella. vasta pitkän ajan kuluttua tottuu silmä sen verran, että voi vakaantua katselemaan jotakin erityistä kohtaa ja ruveta arvailemaan, mitä mahtanee tuo olla ja mitä tuo. silloin saa ensiksi selville, että koko tuo suunnaton suorakulmainen ala on jaettu satoihin pienempiin neliöihin ja suorakulmioihin, joita erottavat toisistaan kadut, täynnä hyöriviä katsojia, jotka tänne ylös lehterille näkyvät aivan pienennetyssä muodossa. toisistaan erotetut alat sisältävät sitten itsekukin erilaisia laitoksia höyryjä sahavoimalla käyvän teollisuuden alalta. ehdottomasti seisahtuu silmä ensiksi tuohon jättiläishuimarattaaseen, joka kiinnitti huomiota jo tultaessa. se liikkuu majesteetillisella mahtavuudellaan. tuntuu siltä kuin olisi edessä joku ruhtinaallinen henkilö, ja mieleen tulee ajatus, etteiköhän pitäisi ottaa lakkia päästään sen edessä. ja rattaasta ei näy kuitenkaan yhtaikaa muuta kuin puolisko, sillä samalla kuin toinen puoli sen kehää niin sanoakseni pilviä hipoo, samalla painuu toinen puoli yhtä syvälle sillan alle. tuhannet lienevät ne hevosvoimat, jotka ojentavat ja koukistavat sitä miehen reiden paksuista käsivartta, joka tätä pyörää vääntää. kone on n.k. ilman pumppuamiskone, joka suurista kivihiilikaivoksista imee pilaantuneen kehnon ilman pois ja puhaltaa sijaan uutta ja puhdasta, elähyttämään syvällä maan alla työskenteleviä työmiesparkoja. tämä tämmöinen kone, tämä tämmöinen ratas ei ole kuitenkaan muuta kuin yksi monen samanlaisen joukossa. sillä on veljiä ja vertaisia joka haaralla suuressa salissa, mihin vain katsoo. sillä kaikki, mikä täällä on koneita, on luonnollisessa koossa, ne eivät ole kuvia, vaan ne ovat täällä itse todellisuudessa. täällä on kokonaisia tehtaita täydessä käynnissä. täällä näytetään kädestä pitäen, miten paperia valmistetaan, miten saadaan sähköä, mitenkä painetaan sanomalehti, kuinka kutomakoneet käyvät, millä tavalla uudenaikaisimmittain on tiiliä lyötävä j.n.e. täällä on pitkät rivit vetureja aina vanhimmista kaikkein uusimpiin, rautatievaunuja niin komeita ja mukavia kuin palatsit. ainoastaan laivat on täytynyt tuoda pienennetyssä koossa näytteille. mutta niistäkin on kuvat ja suuret mallit, joista voi nähdä, millainen ukko se on, joka esim. kuljettaa väkeä atlantin yli amerikkaan. kaikki koneet ovat uusinta keksintöä, vereksintä valmistusta. ja kun sen muistaa, niin voi todellakin käsittää, mikä ääretön hyöty mahtaa tästä näyttelystä olla asiantunteville, ammattimiehille. kukin voi löytää täällä parhaat hänen alalleen soveltuvat teokset ja saada tietoonsa, mistä sellaisia voi ostaa. kiiluvin silmin ja käsiään hykertäen kuulinkin erään insinöörin kaukaa bakusta kertovan muutamasta uudenlaisesta tiilenvalmistuskoneesta, jonka hankkimisesta ja käytäntöön ottamisesta hän toivoi itselleen mainiota voittoa. hän osti koneen, joka oli ranskalaista tekoa, ja koneen valmistaja sai sen kelvollisuuden todisteeksi kiinnittää koneensa otsaan lipun, josta ohikulkeva voi lukea, että hän on sen myynyt, myynyt jo kolmannen kerran. hupaisuuden vuoksi mainittakoon, että sellainen moukka koneitten käyttämisen alalla kuin tämän kirjoittaja, löysi hänkin kulkiessaan ensi kävelyllään näyttelyn läpi kaksi konetta, joista hänelle voi olla hyötyä. toinen oli sellainen, jolla kirjoitusta voi ottaa kaksikymmentä jäljennöstä tarvitsematta minkäänlaisia puristimia ja suuria kopiokirjoja, toinen pienoinen sukkela kapine, jonka avulla saa tehdyksipaperosseja. mitä sitten muut mekanikot! totisesti tutkivien ammattimiesten seassa, jotka päästetään sisäpuolelle aitauksia, missä he ymmärtävin silmin näyttävät katselevan koneitten käyttämistä ja tarkkaavin korvin kuuntelevan heille mieluisasti annettavia selityksiä, vaeltaa kuitenkin moninkertaisesti suurempi joukko huvikseen kuljeskelevaa yleisöä. ne ne oikeastaan jättävät näyttelyyn suurimmat rahat ja niitä varten pitää joka paikassa olla sellaista, joka heitä huvittaa. pariisilaiset ovat mestareja siinä taidossa, he osaavat laittaa kaikki niin, ettei se käy ikäväksi. ne äärettömät summat, joita on pantu eiffeltorniin, taideteoksiin, koristuksiin ja kaikkiin muihin mukavuuksiin, osoittavat sitä. ja samaa osoittaa sekin, kun kutomakoneella kudotaan eiffeltornin kuvia nenäliinoihin, kun jäätelöä valmistava kone tekee jääkylmiä konvehteja ja jakaa näitä muutamista penneistä, kun puhalluskoneesta muuan torvi on asetettu niin, että ilmavirta ohi kulkevalta puhaltaa lakin päästä kaikkien suureksi huviksi, kun telefoonista saadaan milloin kuulla laulua milloin soittoa j.n.e. erityistä huomiota näkyvät konesalissa herättävän sähkölaitokset. ne ovat melkein kaikki edisonin osastossa, jolle on täytynyt myöntää 675 neliömetrin pintaala. oikein se onkin, sillä ilman hänen sähkövaloansa ei pariisin maailmannäyttely olisi se, mikä se on. suuret salit, kupukatot ja holvit olisivat jääneet pimeiksi, jos ei niihin olisi saatu sähkölamppuja asettaa. suurin osa sen nykyistä loistoa ja komeutta olisi kokonaan puuttunut ja samalla myös menestys jäänyt tulematta. ihan oikeutetulta tuntuu sentähden se kunnioitus, mikä edisonille on osoitettu, kun hänen rintakuvansa on asetettu kuin kuninkaan kuvapatsas keskelle konesalia. se seisoo monen sylen levyisellä ja korkuisella alustalla, joka melkein kokonaan muodostuu sähkövalosta. on näet sähkölamppuja asetettu ihan toisiinsa kiinni, niin että ne vähän etäämpää katsoen sulautuvat yhdeksi ainoaksi valomöhkäleeksi. ne palavat päivälläkin eikä niiden kirkkaus näy isosti himmenevän auringon valossakaan. sähkön suurenmoinen käytäntö sattui muuten mitä voimakkaimmalla ja vaikuttavimmalla tavalla esiintymään edessäni juuri sinä iltana, jona katselin konesalia ja sen tässä koskettamiani ihmeitä